Leavings-orkesteri solistinaan Timo Rautiainen
Leevi and the Leavingsin klassikot raikuivat alkuvuodesta 2024 ympäri Suomea, kun Leavings-Orkesteri suuntasi yhdessä Timo Rautiaisen kanssa ennakkoon loppuunmyydylle klubikiertueelle. Leevi-alkuperäisjäsenten muodostama yhtye on tehnyt vuosien varrella menestyskiertueita vaihtuvien solistien kanssa. Mikin varressa on nähty muun muassa Siiri Nordin, Jarkko Martikainen ja Jouni Hynynen. Kesällä Leavings-Orkesteri suuntaa kovasti toivotuille festareille jälleen yhdessä Timo Rautiaisen kanssa. Timo tarttuu siis mikin varteen tulkitsemaan Gösta Sundqvistin klassikkobiisejä ja luvassa on yhtyeen mukaan kaikki rakastetut kappaleet mahdollisimman alkuperäisinä sovituksina.
Tuure Kilpeläinen
Tuure Kilpeläinen tuli suurelle yleisölle tutuksi Kaihon Karavaani -yhtyeensä kanssa ja oli mukana myös Vain Elämää -TV-sarjan 9. kaudella. Kesällä 2023 Iskelmä-Finlandia-palkinnon saanut Tuure Kilpeläinen julkaisi syksyllä uuden albumin. Levyllä yhdistyivät saumatta moderni tuotanto, artistin tuttu, rakastettu ääni ja henkilökohtaiset tekstit. Kaiken uuden ohella odotettavissa on myös aikaisemmilta vuosilta tuttu Tuure - lämmintä ja välitöntä energiaa yleisöön luova karhea ja samettinen tulkitsija.
Tuure Kilpeläisen keikoilla kuullaan materiaalia hänen koko uran ajalta ja uudessa yhtyeessä soittavat Ansku Mellanen (basso, kitara, laulu), Julius Sihvonen (koskettimet, laulu) ja Eliel Viitala (rummut).
Jonna Tervomaa
Jonna Tervomaa kulkee omaa, vakuuttavaa polkuaan ja astuu aina yleisönsä eteen kuin elämänsä tärkeimpiin juhliin. Tervomaan työssä yhdistyvät energia ja herkkyys ainutlaatuisella tavalla. Radiosoitosta tutut laulut, kuten Rakkauden haudalla, Minä toivon ja Suljettu Sydän kestävät aikaa ja monipuolinen tuotanto pitää kuulijoita otteessaan, sekä löytää aina uusia faneja. Odotettu uusi albumi julkaistaan syksyllä 2024, ja tuorein single Strippaa mulle taas ilmestyi maaliskuussa 2024. Kesällä 2024 myös Jonna Tervomaan Suljettu Sydän -kiertue saa jatkoa, kun Tervomaan massiiviset klassikot tuodaan festivaaliyleisön eteen vihdoinkin myös Hakamäellä.
Lauri Schreck & Puhuri
Lauri Schreck & Puhuri on kokeneiden muusikoiden varsinainen dream team, ammentaen vaikutteita mm. John Mayerin, Bruce Springsteenin, Chris Stapletonin ja Ryan Adamsin musiikista. Helmikuussa 2024 toisen studioalbumin julkaissut suomenkielistä pop/rock musiikkia soittava kokoonpano jatkaa siitä mihin Puhuri-nimellä kulkenut ryhmä aikoinaan jäi.
Lauri soittaa yhtenä instrumenttinaan kanteletta ja se kuvastaa hyvin hänen musiikillista sielunmaisemaa. Kuitenkin kitaravetoinen suomenkielinen pop/rock on kuitenkin lähimpänä Laurin sydäntä. Orkesterin biisejä voisi kuvata hunajaisen kitaratrion juhlaksi, jossa viettelevät groovet ja täyteläiset soundit komppaavat taidokasta laulua ja tuoreita sanoituksia. Monipuolinen omien biisien repertuaari täydentyy kiinnostavilla covereilla, joista löytyy levytettynä uudelta Tapahtuu albumilta versio Eppujen klassikosta Voi kuinka me sinua kaivataan täysin uuteen valoon sovitettuna versiona!
Lauri Schreck (kitara ja laulu), Tomi Salesvuo (rummut), Timo Luukkonen (basso) ja Elna Romberg (taustalaulu ja koskettimet)
© 2024. Hakamäki Piknik. Kaikki oikeudet muutoksiin pidätetään.